Haukkamäen Hevostila sijaitsee rauhallisella ja luonnonkauniilla paikalla Etelä-Savossa Mikkelin Anttolassa. Isäntäväellä, Tarja Lahdenperällä ja Reijo Hämäläisellä, on pitkä kokemus hevosten hoidosta ja tilan he ostivat 2000-luvun alussa. Pikkuhiljaa tilan toiminta laajeni ja nyt tilalla asustaa yhteensä 13 hevosta, joista 6 on omaa. Hevosilla on hyvät oltavat tallissa ja pihatossa – täysihoidossa.
Tilan omistavat Tarja Lahdenperä ja Reijo Hämäläinen ovat myös psykiatrisen sairaanhoidon ammattilaisia, minkä ansiosta tilalla on monipuolisia palveluja myös erityishuomiota tarvitseville asiakkaille.
Tila on koti myös monelle muulle eläimelle. Pihalla vierailijaa vastaan voi tulla talon koira, vapaana käyskenteleviä kanoja ja kaneja, ja saattaapa silloin tällöin poni ja pari pässiäkin tepastella pihamaalla, sulassa sovussa muiden kanssa.
Eläinten ja ihmisten hyvinvointi on isäntäparille tärkeää. Erityisen lähellä heidän sydäntään ovat lapset, nuoret ja erityisryhmät. Erilaisille ryhmille räätälöidään ohjelmaa osallistujien tarpeiden mukaan.
– Haluamme tarjota turvallisen ympäristön opetella vuorovaikutusta hevosten kanssa. Täällä voi edetä omaan tahtiin ja nauttia ympäröivän luonnon rauhasta. Haluamme tukea lapsia ja erityisryhmiä ja tuottaa kaikille hienoja elämyksiä eläinten parissa, kertoo Tarja.